Vastuullisen kauneuden tulisi olla turvallista kauneutta

Uskomme vahvasti turvalliseen kauneuden hoitoon, joka on kaikkien saavutettavissa – huolimatta siitä, miten paljon aikaa on käytettävissäsi tai rahaa on lompakossasi. 

Vastuullisen kauneuden tulisi olla turvallista kauneutta

Eläinkokeettomuus

Eläinkokeeton yrityksen perustamisesta lähtien

Tehtävänämme on valmistaa korkealuokkaista, edullisen hintaista ja kaikkien saatavilla olevaa värikosmetiikkaa. Uskomme kuitenkin vahvasti, että sen valmistamisen ei tulisi missään valmistusvaiheessa aiheuttaa haittaa kenellekään. Vaikka eläinkokeet kiellettiin EU:ssa kokonaan vuonna 2009, eläinkokeettomuus on ollut yksi yrityksemme perusarvoista jo yrityksen perustamisvuodesta, 1983 lähtien. Lainsäädännöstä riippumatta tuotteitamme ei ole koskaan testattu eläimillä. Emme myöskään ole pyytäneet kolmansia osapuolia tekemään niin, emmekä tule koskaan pyytämäänkään.

Kliinisesti testattu

Terveys ensisijalla

Tehtävänämme on rohkaista kuluttajaa tuomaan esiin oma, yksilöllinen kauneutensa. Tässä tehtävässä kuluttajan terveys ja turvallisuus ovat meille etusijalla. Tästä syystä tuotteemme käyvät läpi tiukat kliiniset (ja eläinkokeettomat) testit, jotka noudattavat Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkehallinnon, EU:n sekä Japanin direktiivejä ja säädöksiä. Jokaisella testillä on tarkoituksensa ja ne on räätälöity kunkin tuotteen tarpeen mukaisesti. Emme usko tuotteiden testaukseen vain testauksen vuoksi. Tuotteen lopullinen koostumus testataan aina vapaaehtoisilla testihenkilöillä, ennen tuotteen päätymistä kuluttajan meikkipussiin. Näin varmistetaan tarkat ja riittävät testitulokset. Emme päästä itseämme helpolla.

Hajusteettomuus

Tarkoituksella valitut, korkealuokkaiset ainesosat

Koska hajusteet ovat yksi yleisimmistä allergeeneista maailmassa, haluamme luoda tuotteita, joita mahdollisimman moni ihminen voi käyttää. Siksi yksikään tuotteistamme ei ole yrityksen perustamisesta lähtien sisältänyt keinotekoisia hajusteita. Koska hajusteilla ei ole tarkoitus peittää mitään, käyttämiemme raaka-aineiden on oltava korkealuokkaisia ja vastattava tiukkoja laatustandardeja. Neljän vuosikymmenen aikana olemme kehittäneet oman tuotantomme, jossa tuotteiden koostumukset valmistetaan Euroopassa korkeimman mahdollisen laatutason varmistamiseksi. Tiivis yhteistyö johtavien toimittajien ja asiantuntijoiden kanssa takaa laadukkaiden raaka-aineiden saatavuuden sekä luotettavat tulokset. Koska tuotteemme ovat täysin hajusteettomia ne soveltuvat kaikille ihotyypeille myös herkälle iholle.

Tuoteturvallisuus

Luottamus ennen kaikkea

Tuotteittemme turvallisuus ja läpinäkyvyys on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Tuotteiden ainesosaluettelo on painettu jokaisen tuotteen pakkaukseen. Näin saat tiedon tuotteiden sisältämistä raaka-aineista ja voit päättää sen käyttämisestä omien mieltymystesi mukaan. Meille on myös tärkeää, että ostaessasi IsaDora-tuotteen, olet ensimmäinen, joka sen avaa. Tästä syystä kaikki silmä- ja huulituotteemme on sinetöity muovikalvolla.

Silmälääkäreiden testaama

Turvallinen myös silmille

Hankala sana, jolla on yksinkertainen määritelmä. Kaikki silmämeikkimme ovat silmälääkäreiden testaamia, mikä tarkoittaa sitä että, tuotteet on testattu silmälääkärien valvonnassa. Joten, jos käytät piilolinssejä, laseja tai sinulla on herkät silmät, soveltuvat tuotteemme myös sinulle.

Vegaaninen

Kehitämme jatkuvasti Valikoimaamme

Pyrimme jatkuvasti löytämään uusia innovatiivisia ratkaisuja ja tekemään entistä parempia sekä entistä vastuullisempia valintoja. Valitsemme aina, kun mahdollista synteettisen tai kasviperäisen raaka-aineen eläinperäisen vaihtoehdon sijaan. Vegaanisten tuotteittemme valikoima kehittyy ja kasvaa jatkuvasti. Vaikka tuotteittemme koostumuksissa ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita*, ne ovat edelleen korkealaatuisia, toimivia ja värikkäitä, mistä olemme ylpeitä.

*Tuotteet ilman mehiläisvahaa, carmine/CI 75470 -väriainetta, hunajaa, keratiinia ja lanoliinia.